Peikkopoika, illan ja aamun lapsi, kivihampaat kidassaan. Luontoäidin kasvatti, maaemon omenainen. On sillä taiat monet, tieto metsän aarteista. Saako ihminen koskaan tietää näitä saloja?
Vau! Runo, jossa ei valahdeta nyyhkimään Malmstenin vuorenpeikon ja päivänsäteen viitoittamaa tietä ja heitetään vuorenpeikkojen luolassa -kiviriippa jalasta, runoillaan omaa. Vau!
Vain peikko voi purra palasiksi esikoispaadet , jotka tahallaan tekevät kiellettyjä taikoja. Teknisesti sujuva runo, ei mitään liikaa, ei mitään vailla. Loppuratkaisun jokainen miettii itse, miten niille paasille kävi tai haluaa käyvän.
"...kiviä soitteli sormillaan..."
Taitavan ja erityisen hienon runon naputteli nyt peikko sormillaan. Tässä on myyttistä voimaa ja omaperäistä kaikua. Hieno!
Hyvä louhikon kuvaus, toisto on tehokasta ensimmäisessä säkeistössä. "Aamun astumasta kalliosta, illalle tiineestä vuoresta" tulee mieleen persialainen sananlasku : "Yö on raskaana. Aamu näyttää mitä syntymän pitää." Noin vapaasti käännettynä sellaisesta maahanmuuttajan hoonosta soomesta.
Olen aina ajatellut että jotain Ison Kirjan luomiskertomuksesta on puuttunut. Nyt sain mitä olen kaivannut: vuorten synnyn salaisuuden. Kuuntelin. Kuulin.
Synnyintarina ikuinen.
oiva alkurunoilu!
Se ken osaa!
Taitavan ja erityisen hienon runon naputteli nyt peikko sormillaan. Tässä on myyttistä voimaa ja omaperäistä kaikua. Hieno!