– Se on sitten leuhka tyyppi.
– Ai kuka?
– No tuo ruututakkinen, joka justiinsa tuli vastaan
– Ai tuo, miten niin leuhka?
– Kato nyt sitä.
– Ihan tavallisen näköinen, en minä mitään huomannut.
– Tuolla lailla kävelee ohitse tervehtimättä.
– Miksi se olisi tervehtinyt?
– Ollaan samassa työpaikassa sen kanssa, melkein vierekkäin.
– Eikä tervehtinyt, aika noloa minusta.
– Eikös, tosi epäkohteliasta.
– Kieltämättä, mutta ethän sinäkään tervehtinyt.
– En kai minä nyt tervehdi sellaista, joka ei tervehdi minua.
– Et tietenkään.
– Se nyt vielä puuttuisi.
Äh, ei ole elämä helppoa.
Missään nimessä ei kannata katsoa silmiin eikä varsinkaan hymyillä!
Pitäisi tuijotella pitkään silmiin ja odottaa tuleeko sitä tervehdystä - sitten vasta vastaan, näin se joskus menee
ja että ehkä tuo ei tunne minua vaikka minä olen nähnyt sen monesti. Joskus jää tervehtimättä kun ei kaikkia kehtaa tuijottaa tarpeeksi kauan, riippuu päivästä. Hymyileminen on varmempaa kai, vai?