Pienen suden kuono nappaa hajujen kimaran. Jossain lähistöllä on ihmisen pesä. Pieni susi lähestyy tuoksuja askel kerrallaan, varoen aiheuttamasta yhtään ääntä. Se pysähtyy puun varjoon seuraamaan tapahtumia.

Nojautuessaan puuta vasten pieni susi kuulee sen hitaan ymmärryksen sanat: "Miksi tulit, mitä haet?" Pieni susi painautuu tiukemmin puuta vasten ja ajattelee mielessään: "Susi löytää asioita." Puun ajatus selkenee hiljaa pienen suden mieleen: "Ihmisen luota löydät vain loppusi."

Susi havahtuu kuin unesta. Se kavahtaa poispäin puusta, painautuu sitten takaisin sitä vasten kuullakseen puun sanat. Puun ajatusten levollinen rytmi kertoo tarinan.

"Kasvoin ihmisen pesän lähellä ja paistattelin aukealla auringonvalossa. Joka vuosi syksyllä kannoin oksillani punakullankeltaisia luumuja. Ihmiset keräsivät ne ja veivät pois. Vuosien myötä vanhenin ja muutuin känkkyräiseksi enkä jaksanut kantaa kovin montaa luumua. Ihminen otti terän ja löi sillä runkoni poikki."

Susi katsahtaa puuta ja murahtaa: "Et sinä ole poikki."

Puun lehdet kahahtavat ikään kuin värähdys olisi kulkenut puun läpi. "Juureni kasvoivat pitkälle ja versoivat. Ihminen ei löytänyt metsästä tätä vartta katkaistakseen sen silloin kun se oli verso. Karkaan vieläkin ihmiseltä." Pieni susi katsahtaa puun ajatuksen suuntaan syvemmälle metsään ja näkee siellä toisen, nuoremman varren.

Pieni susi katsahtaa puuta ja ärähtää: "Susi tykkää vaan omenoista." Se puistelee tassunsa ja kulkee lähemmäs ihmisen pesää.