Punakeltainen kettutyttö istuu rantakivellä huljutellen jalkojaan. Lämpimällä hiekalla metelöi kolme kettutytönpoikasta tapellen siitä kuka saa mitäkin ja miksei. Auringon säteet juoksuttavat lämpimiä ajatuksia kettutytön mieleen hänen katsellessaan poikastensa valmistautumista elämän koettelemuksiin.

Järveltä kiirii purjeen paukahduksia kettutytön kumppanin lähestyessä rantaa. Purjejolla ui syvällä kertoen sanoitta sen kantamasta lastista. Jolla työntää edellään kulkevan aallon rannalle kastellen kettutyön poikasten jalkoja.

Kettutyön kumppani nousee jollasta ja ryhtyy nostamaan siinä kuljettamiaan marjasaaveja rannalle. Vilpittömän iloisena saamastaan saaliista palaa mies vielä jollan tykö ja esittelee partaaseen sidotussa sumpussa olevaa kahta körmyniskaista ahventa kettutytölle kysyen: ”Muistatko?”

”Muistan”, vastaa kettutyttö hymyillen lempeästi. ”Nekin muistavat.”

Kettutyttö nostaa pienimmän poikasistaan kumppaninsa syliin, avaa sumpun ja päästää ahvenet uimasilleen. Jätettyään suudelman kumppaninsa huulille hän nousee jollaan antaen purjeen vetää sitä kohden avaria selkiä. Kettutytön poikanen sylissään mies katsoo sujakasti kulkevan jollan perään. Oranssinkirjavan kissan mourutessa vispikermaansa, lankeaa hymy miehen kasvoille. Hän tuntee olevansa onnellinen saadessaan jakaa vapautensa elämänsä naisen kanssa.

Tämä on jatkoa edelliselle Ahvenet-tarinalle. Kommentissaan Tii mietti millaiseksi tilanne on kehittynyt kun kymmenen vuoden päästä ympärillä pyörii lapsilauma (ja sen kasvattaminen on vienyt jo kaikki voimat (peikon arvaus)). Peikko rupesi ja miettimään, kiillotti otsansa oikein kirkkaaksi ja muisteli tulevaisuutta tämän tarinan verran. Kissakin sai vispikermaa, niin kuin HPY hyvin tiesi. Tosin tarinassa kulkevat kaksi ahventa kyllä väittävät koko juttua saduksi.