Vuodatus on nyt erilainen. Se ei näytä peikolta. 

Peikko odottaa viälä, että se pääsee itse järjestämään luolansa sellaiseksi kuin se haluaa. Se antaa nyt remonttiporukalle työrauhan ja pysyy karussa varaluolassaan sen aikaa, että remontti valmistuu.

Tule sinne http://isopeikonsanavarat.blogspot.fi 
​tai tänne http://www.facebook.com/isopeikonsanavarat

Vuodatus menee lukkoon keskiviikkona 23.1.2013 ja avautuu taas, kun Rohea Oy saa uudistuksensa toteutettua.

Peikko toivoo, että se voi silloin tulla takaisin. Tarinoita voi siihen saakka lukea osoitteesta: 

http://isopeikonsanavarat.blogspot.fi/

Mies kävelee ripein askelin pitkin marketin valtaväylää. Yhtäkkiä sivukujalta hyllyjen välistä miehen eteen pelmahtaa nainen, joka työntää täyteen lastattuja ostoskärrejä. Mies kopsahtaa niitä vasten. Ne vääntyvät irti naisen käsistä ja kolahtavat hyllyn kylkeen.

– Oho, mies sanoo ja katsoo naista. – Ai terve. Mitä kuuluu?

Nainen, jonka naama on mutrulla ja suu auki päästääkseen ilmoille muutaman kovan sanan ja terävän ilmaisun, huomaa tuntevansa törmäilijän ja lientyy vihassaan.

– Mitä sinä siinä töttöröit? hän kysyy. – Pitäisi katsoa eteensä. Ei kaupassa noin saa juosta.

– Minä kävelin, en juossut, mies selittää. – Kävelin kyllä tavallista reippaammin, kun kunto ei muuten kohoa eikä kasva.

– Kuntoiletko sinä täällä? Kaupassa?

– Kuntoilen. Opin sen Raijalta. Se sanoi kaupassa käymisen olevan tosi raskasta, kun pitää kulkea kilometrikaupalla käytäviä.

– Ja sinä rupesit tuumasta toimeen, lenkkeilet kaupassa.

– Täällä ei ainakaan ole tuulta eikä sadetta, eikä kyllä pakkastakaan. Sitä paitsi tämä on aika sosiaalista, kun aina törmää johonkin tuttuun.

– Tykkääköhän kauppias tuollaisesta tilan väärinkäytöstä? Ostoksillahan sinun täällä pitäisi olla.

– Tykkää se. Me juteltiin sen kanssa yhtenä päivänä lounaalla kun satuttiin samaan aikaan. Se oikein innostui asiasta, kuule. Et tiedäkään mitä on vielä tulossa.

Nainen katsoo miestä alta kulmain, mutta pyytää tätä kuitenkin kertomaan, mitä tietää kauppiaan suunnitelmista. Mies epäröi, mutta suostuu lopulta, kun nainen lupaa lähteä miehen kanssa kahville ja vielä tarjota. Nyt he istuvat marketin kahviossa, juovat laihaa lattea ja mutustavat voipullia.

– Tästä tehdään liikuntapainotteinen liiketila, mies kertoo. – Ihan ensimmäiseksi liukuportaat vaihdetaan juoksumattoon ja liiketilan reunoille tehdään juoksurata, aika kapea tosin. Sen varrelle tulee mehuasemia ja muita sopivia pysähdyspaikkoja.

– Niin kuin mitä?

– Kaikenlaisia terveys- ja kuntotuote-esittelyitä ja sellaisia. Ja tiedätkös, vanhat vessat korvataan oikeilla pesutiloilla ja muutenkin niitä parannetaan. Kauppias on sanonut, että aina parempi mitä pidempään asiakkaat viihtyvät heillä. Sitä paitsi ostosten tekoa helpotetaan huimasti.

– Sehän kuulostaa hyvältä. Miten?

– Sillä aikaa kun olet lenkillä tai muuten harrastat kaupan tiloissa, kaupan henkilökunta kerää sinulle ostokset valmiiksi. Ja arvaatkos! Siihen ostoskoriin laitetaan aina automaattisesti kaikki tarjoustuotteet, niin sinun ei tarvitse etsiä niitä. Muuten ostoskori täytetään sen mukaan, mitä olet ennenkin ostanut. Asiakkaat saavat osallistua korien täyttämiseen ja nostelemiseen, jos haluaa treenata käsivoimia tai sellaista. Tosi helppoa ja kätevää, eikös?

– Mistä ne muka minun ostokseni tietävät?

– Kanta-asiakaskortista tietenkin, tai vaikka pelkästä maksukortista, tai jos maksat käteisellä niin kassalla oleva kamera tallentaa kuvasi ostosten viitetiedoksi. Kaikki ostoksesi ovat hyvässä tallessa kauppiaan kirjanpidossa. Kyllä sinä sen tiesit.

Mies haukkaa viimeiset pullanmuruset ja hörppää loput latet lasistaan. Hän kiittää naista kahviseurasta ja sanoo, että hänen on vielä kierreltävä työkaluosasto kuudesti ja kuroteltava tavaroita joltain ylähyllyltä. Se on hyvää venyttelyä näin liikunnan jälkeen.

Nainen avaa baarin oven ja siirtää teljet syrjään sen edestä. Ensimmäinen työpäivä ihan yksin, hän miettii, mutta eiköhän se mene, viikossa ehti kuitenkin oppimaan talon tavat ja suuren osan asiakkaistakin. Sekin hassu vanhus, joka istuu aina baaritiskillä, juo punaviinitotia ja filosofoi. Se on aika lysti, vaikka vähän liian kova puhumaan ja esittämään ajatuksiaan, eikä baarimikkona pääse edes karkuun.

Nainen napsauttaa valot päälle ja kiljaisee.

– Mitä te siinä teette? hän kysyy baaritiskillä istuvalta vanhalta mieheltä ja painaa kättään rintaansa vasten. – Miten te pääsitte sisään? Minä ihan säikähdin.

Mies kääntyy katsomaan naista ja nostaa tyhjää totilasiaan tämän nähtäväksi.

– Tämä loppui, hän sanoo. – Laitatko minulle uuden?

Nainen toteaa, että paikka ei ole vielä auki ja miehen on odotettava sen aikaa, kun hän vie tavaransa ja takkinsa keittiön puolelle ja kiehauttaa vähän vettä.

– No niin, nainen sanoo ja laskee höyryävän punaviinitotilasin miehen eteen. – Nyt sitten niitä selityksiä. Miten te olitte täällä jo ennen kuin edes avasin oven?

Mies hymyilee ja sanoo kuuluvansa vakiokalustoon eikä ole siksi poistunut baarista ainakaan kolmeen tai neljään vuoteen. Nainen haluaa tietää, missä ja millä keinoin mies peseytyy ja huolehtii muuten itsestään. Hän sanoo, ettei usko mitään vakiokalustojuttuja.

– Ei siihen tarvitse uskoakaan, mies toteaa. – Se ei ole mikään uskonto.

– En minä uskokaan. Älä luule.

– Oletko huomannut, että uskonnot ovat saaneet kilpailijoita?

– Olen tietysti, maahanmuuttajien mukana on tullut vaikka mitä uskontoja.

– En minä niitä tarkoita, ne ovat aina olleet täällä, vaikkakin syrjässä. Laitatko vielä toisen totin, kiitos.

– Mitäs sitten?

– No vaikka toivonto ja luulento. Niitäkin on erilaisia.

– Ai mitkä?

– Toivonto perustuu toivomiseen ja luulento luulemiseen. Uskon kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.

Nainen hymyilee ja laittaa uuden lasillisen totia miehen eteen. Sitten hän tarttuu tätä parrasta ja sanoo:

– Olette te kyllä mainio. Mutta tiedättekös? Minä olen tahtovaisia ja tahdon, että tulette vastedes baariin vasta avaamisajan jälkeen.

Mies survoo pankkikorttia parkkimittariin ja koettaa saada laitteen sylkäisemään pysäköintiluvan seuraaviksi pariksi tunniksi. Kone on kuitenkin möks eikä suostu, vaan väittää, ettei miehen kortti kelpaa ja että tämän tulisi viedä autonsa muualle. Mies käy jo niin kuumana, että lumi sulaa hänen ympäriltään ja sulamisvedet hyökyvät miehen kenkiin.

Nainen jättää autonsa miehen auton viereen, kapuaa ulos kolikkokukkaro kädessään ja lähtee kohden parkkimittaria. Kuljettuaan hetken matkaa hän näkee, miten mies raivoaa koneelle ja miten ensimmäiset voikukat alkavat nostaa päätään vastasulaneella nurmikolla parkkimittarin takana. Nainen epäröi hetken, mutta jatkaa sitten matkaansa.

– Nämä koneet vihaavat minua! mies huutaa, kun nainen tulee liki. – Tämäkään ei suostu antamaan minulle kuponkia.

– Etkö osaa käyttää sitä? nainen kysyy ja virnistää päälle. – Se kortti käytetään tuossa kolossa ja sitten painellaan tuosta nappulasta.

– Näytä, mies sanoo ja ojentaa korttinsa naiselle.

Nainen työntää kortin parkkimittarin lukijaan. Näyttöön välähtää teksti, joka määrittelee kortin lukukelvottomaksi.

– Sinun kortissasi on vikaa, nainen toteaa ja antaa kortin takaisin miehelle. – Maksa kolikoilla.

– Ei ole yhtään kolikkoa, mies pillastuu ja paiskaa karvalakkinsa maahan, jossa se imaisee kaiken sulaneen veden niin että ruohikon laitimmainen voikukka nuupahtaa veden puutteesta.

– Minä annan, nainen lupaa, kaivaa pussukastaan kolikon ja ojentaa sitä miehelle. – Riittääkö tämä?

– En minä nyt sinun rahojasi ota, mies tiuskahtaa, kiertää karvareuhkansa kuivaksi ja rupeaa murjottamaan. Voikukka virkistyy vesiryöpystä ja rupeaa tönimään kavereitaan.

– Ota nyt kun annetaan, en minä näitä kaikille jakele.

Mies ottaa naisen tarjoaman kolikon, työntää sen parkkimittariin ja saa kaipaamansa pysäköintiluvan. Hän vie sen autoonsa ja jättää asianmukaisesti kojelaudan päälle näkyviin, lyö oven kiinni ja lukitsee auton. Sitten hän lähestyy naista, joka on saanut oman pysäköintilippunsa ja asettelee sitä autoonsa.

– Kiitos, että välitit, mies sanoo ja ojentaa kättään naiselle. – En olisi uskaltanut jättää autoa ilman tuota lupaliparetta tähän.

Nainen hymyilee ja tarttuu miehen ojentamaan käteen. Mies puristaa naisen kättä kevyesti ja katsoo tätä ensimmäistä kertaa silmiin. Mies pehmenee ja hänen polvensa alkavat notkua. Nainen alkaa näyttää sulalta hunajalta ja hehkuvalta hedelmältä.

Naista naurattaa miehen kasvojen muuttunut ilme. Tämä on taas näitä, hän miettii ja taluttaa miehen takaisin parkkimittarin luo. Sen takana kasvaa jo kokonainen voikukkapelto. Siellä nainen ottaa miehen kasvot käsiensä väliin ja nipistää tätä poskesta. Muutamalla tottuneella liikkeellä hän muovailee miehestä muumipeikon ja jättää seisomaan voikukkien keskelle.